Ekoego: Timo Parvela

Kuka: Timo Parvela
Ikä: 46
Työ: kirjailija
Perhe: vaimo, kaksi teini-ikäistä lasta ja kaksi koiraa
Asuu: pellon reunalla Kirkkonummella
Intohimo: lepäily
Ajankohtaista: tänä vuonna kuusi kirjaa: Maukka ja Väykkä rakentavat talon, Ella ja Yön ritarit, Onnenpyörä, Taro, Ella ja kaverit juhlatuulella sekä Murrosikäisen käyttöohje. Unga teatternissa Ella ja Paterock -näytelmän ensi-ilta syksyllä.
http://web.me.com/parvela
Lapsena vietin paljon kesiä maalla, Uimaharjussa Pohjois-Karjalassa. Setäni Reijon kanssa kuljimme pitkin soita ja korpia äimistelemässä lintuja ja luonnon ilmiöitä. Nuo lapsuuden kokemukset ovat kulkeneet mukanani ja vahvistuneet iän myötä. Luonto ja elämä sen lähellä on minulle tärkeämpää kuin kaupunkikulttuuri.
Olen tietysti huolissani jätevuoren kasvusta ja energian riittävyydestä, mutta eniten minua koskettaa tällä hetkellä eläinten riistäminen turkis- ja tuotantoeläiminä. Hyväksyn sen, että ihminen syö lihaa ja käyttää eläinperäisiä tuotteita. Eläinten tahallinen piinaaminen ja se, ettei niiden hyvinvoinnista huolehdita, saa minut raivostumaan. Siihen ihmisellä ei yksinkertaisesti ole oikeutta.

Ekoesine
Kun parikymmentä vuotta sitten aloin kalastaa aktiivisemmin, ostin hyvän fileerausveitsen. Se on minulla edelleen, vaikka veitsi on aika ruma, muovikahvainen työväline. Sen terä on kuitenkin huippulaatua. Se ei ole liian jäykkä, se on tarpeeksi kapea, ohut ja riittävän pitkä.
Ensimmäisissä ahvenfileissäni nahkaa oli enemmän kuin kalaa. Jatkoin kuitenkin sitkeästi harjoituksia. Opettelin eri kalalajien anatomiaa, ruotojen paksuutta ja oikeita otteita. Nykyisin ostan kalat kaupasta aina kokonaisina, sillä vain niin voin varmistaa tuoreuden. Mökillä filettini ruokkii perheen, ystävät ja sukulaiset. Ruodoton ahvenfile on myös lasteni suurta herkkua, ja roippeista saa ihanan kalaliemen.
Kotimaista, itsepyydettyä järvikalaa ekologisempaa ruokaa on vaikea kuvitella. Kun aamun saalis on irrotettu verkosta, suolistettu, perattu ja käsitelty, tuntuu paremmalta kuin koskaan. Tämän kauemmas luolamiesajoista emme ole vielä päässeet.

Ekohaave
Toivoisin, että voisin siirtää lapsiini edes hiukan luonnon kunnioittamista, elämän monimuotoisuuden ihailua ja arvostusta. Ekotekomme uhkaavat jäädä egoteoiksi, jos
emme pidä huolta siitä, että jälkikasvumme
ottavat opikseen. Suurin ekoteko onkin se,
joka kohdistuu meistä pienimpiin.