Ekoego: Heljä Liukko-Sundström

Kuka: Heljä Liukko-Sundström
Ikä: 71
Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla
ja Humppilassa Ateljé Heljässä,
joka on avoinna myös yleisölle
Perhe: aviomies, tyttären perhe
ja pojanpoika
Asuu: Helsingissä ja Humppilassa
Intohimo: oma ammatti, joka mahdollistaa taiteen tekemisen elämän loppuun asti täysillä ja voimallisesti. ”Kylven siinä
ilossa joka päivä.”
helja.fi

Olen pienestä pitäen kuunnellut ruohon kasvamista ja tuulen kuiskimista. Minulla on voimakas tunne siitä, että ihminen kuuluu luontoon samoin kuin puut, eläimet ja kaikki muu. Vaistoan monia asioita luonnossa niin kuin ihmisissäkin. Kaikki elollinen luonnossa puhuu jollakin tavalla. Ihminenkin puhuu, vaikkei puhuisi mitään. Hän puhuu ihollaan.
Suurimpia iloja pitkän urani aikana on ollut kohdata Arabian taideosastolla merkittäviä ihmisiä maailmalta ja vaistota tämä ihonkieli.
Kasvit ja keramiikka kuuluvat yhteen. Niinpä Arabiassa ja Humppilan ateljeessani kasvaa melkein kaikki. Humppilassa saimme viime vuonna suurehkon banaanisadon, 67 banaania yhdestä puusta. Bougainvilleat kukkivat ympäri vuoden. Seitsemän metriä korkea lasiseinä takaa valon talvellakin.
Olen kesän lapsi. Voisin nukkua kuin karhu talven yli ja herätä kevääseen. Lämpö ja valo, siinä kaksi ihmeitä tekevää asiaa. Ilo ja nauru lisääntyvät. Ihmiset kaunistuvat.

Ekoesine
Keramiikka! Nuorena opiskelijana minua suorastaan huimasi, kun ymmärsin poltetun saven, keramiikan ikuisuuden.
Keramiikan avulla historiaa on voitu tutkia tuhansien vuosien päähän. Se on luonnosta kotoisin ja palaa luontoon. Esineet elävät ihmisen käsissä, ne henkevöityvät ja niille tulee sielu. Puhun usein astiamuistista. Arabian museossa kuulee usein huudahduksen: ”Mun mummul ol tollase kupi! Mummua muistaessaan ihminen jää ajattelemaan, missä vaiheessa hän oli silloin, kun nuo astiat olivat käytössä.
Keramiikan tekeminen haittaa luontoa vain poltettaessa, mutta sen pitkäikäisyyden ja historiallisen merkityksen huomioonottaen nostan keramiikkaesineet ehdottomiksi ekoesineikseni.

Ekohaave
Haaveilen paremmasta ihmisestä. Luonto on nyt selvästi vihainen. Se ilmenee monella tavalla. Luonnon-mullistukset kertovat siitä. Luonto vaikeroi. Onneksi yhä suurempi joukko ihmisiä alkaa tajuta luonnonkieltä.
Ihmisenkin paras on yksinkertai-suus ja toisten huomioonottaminen. Harvoin kuulee enää sanaa hyvyys. Olisikohan nyt jo aika pyrkiä hyvyyteen? Ole hyvä itsellesi, niin osaat olla hyvä toisillekin! Minulla on tänään ”Ole hyvä Heljälle”-päivä
eli nyt lähden tervehtimään aurinkoa, joka koko naamallaan nauraa taivaalla. Kevät, jo pelkkä sanakin, nostaa mielen pilviin.

Teksti Hanna Hyväri • Kuva Satu Nyström

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 3/10.