- Haastattelut
- 27.01.2011
Caroline Myss: Rukous auttaa eteenpäin
Uransa alussa, toimiessaan energialääketieteen parissa, Caroline Myss ajatteli monen muun tavoin, että kunhan ihmiset vain tulisivat tietoisiksi stressinsä syistä, olo helpottuisi. Päälle vitamiineja ja liikuntaa, niin kaikki olisi kunnossa.
Paljon myöhemmin, kun Myss perehtyi 1500-luvulla eläneen Avilan Pyhän Teresan kirjoituksiin, hän koki sisäisen mullistuksen. Todellinen muutos olikin mystinen, järjelle käsittämätön kokemus. Karmeliittanunna Teresan innoittamana Myss alkoi rukoilla luennoillaan. Hän pyytää suomalaista yleisöäkin keskittymään hetkeksi rukoukseen. Salin täyttää syvä hiljaisuus, ja osa kuulijoista pyyhkii kyyneleitä.
Myss on huomannut, että monen ihmisen kokemaan tyhjyyden tunteeseen ei autakaan uusi työpaikka tai ihmissuhde. Monet kaipaavat elämäänsä ihmeen tuntua, pyhää selittämätöntä yhteyden kokemusta, jota ei voi järjellä käsittää.
– Haluamme joutua ihmetyksen valtaan. Kokemus sisäisen luottamuksen synnystä on henkeäsalpaava, Myss kuvailee.
Rukous ei liity Myssin filosofiassa mihinkään uskontoon. Se on yksinkertaisesti hengittämistä maailmankaikkeuden rytmissä.
– Moni aloittaa rukoilemisen pyytämällä ja toivomalla elämäänsä kaikenlaista. Vähän niin kuin kirjoittaisi joulupukille. Avilan Teresa kutsui näitä lasten rukouksiksi. Sitten on rukouksia, joissa anotaan nopeasti apua, kun hätä on suuri.
Myss ihmettelee ihmisiä, jotka kertovat, että kun lopulta kaikki lääketieteelliset tai terapeuttiset keinot oli käytetty, päätettiin vielä rukoilla.
– Ikään kuin se olisi viimeinen oljenkorsi. Jos rukouksen voimaa todella kunnioittaa, niin mitään operaatiota ei tulisi edes aloittaa ennen kuin on rukoiltu. Ja koettelemusten jälkeen kannattaisi olla myös kiitollinen, jos kaikki meni hyvin. Kaikkiin rukouksiin vastataan, mutta joskus vastaus on ei.
Rukous on Myssin mielestä myös hyvä hetki pysähtyä ja muistaa, että jokainen on kykenevä toimimaan kielteisellä ja toisia vahingoittavalla tavalla. Houkutus kohdella toisia ihmisiä väärin on aina olemassa. Rukous on omaan sisäiseen peiliin katsomista.
Syvä hiljaisuus vastaa
Myss kertoo rukoillessaan antautuvansa hiljaisuuden valtaan, jossa voi tunnustaa pienuutensa ja levätä isompien voimien vallassa.
– Elämässä asiat usein vain tulevat vastaan ja tilanteet muuttuvat yllättäen. Myöhemmin sitä oivaltaa, että vaikka tie on ollut kuoppainen ja mutkikas, on se ollut juuri minulle oikea ja täydellinen. Kun rukoilen, kehotan itseäni luottamaan johdatukseen.
Rukouksen tiimoilta Myssille on esitetty paljon kysymyksiä. Hurjimpia ovat ne, joissa tiedustellaan rukousta, joka toimisi.
– Ikään kuin rukous olisi joku maaginen mantra, jolla toiveet toteutuvat ja murheet kaikkoavat! Yhdellekään ihmiselle ei ole missään luvattu mukavaa matkaa läpi elämän myrskyjen tai helppoja, nopeita vastauksia. Rukous ei muuta elämän lakeja, mutta se voi johtaa syviin, sisäisiin oivalluksiin. Rukous antaa viisautta nähdä asiat oikeissa suhteissa. Se tuo elämään armollisuutta. Rukous vahvistaa toivoa, rakkautta ja myötätuntoa tässä hurjassa maailmassa.
Lue koko haastattelu Voi hyvin -lehdestä 1/2011
- Ilmestynyt lehdessä 01/2011
- Julkaistu 16.02.2011
Kirjoita uusi kommentti
Kommentit
Joo-o, taas näitä.... Mitäs jos vaan tarttuisi siihen asiaan joka pitää hoitaa ja pistää homman kuntoon, lopputulos on ihan sama, rukoili tai ei. Tietysti jos olisi ensin rukoíllut niin asian hoituminen olisi tietysti vaan rukouksen ansiota, sillä omalla tekemisellähän ei olisi tietenkään mitään vaikutusta. Mistä näitä ihmisiä oikein löytyy...
| # 27.1.2011 14:54 | 189 | 78 |
|
Lisää aiheesta
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...
Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...
Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...
Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...
Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...
Kaikki jutut
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...
Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...
FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...
Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...
Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.







