Kirjoitin viime toukokuussa Facebook-sivulleni avoimen kirjeen Sisäpiiri-viestirinkiin kuuluville julkkiksille. Lupauduin antamaan lähes sadalle vanhimpien poikieni ikäiselle viestittäjälle ilmaista seksuaalikasvatusta, jotta he muistaisivat seksikokemuksistaan avautuessaan, miten, milloin ja missä mittakaavassa se on ok.
Positiivisen palautevyöryn mutta myös lakituvalla uhkailun keskellä tuli tunne, että olemme vihdoin valmiita keskustelemaan seksuaalisesta häirinnästä asiallisesti.
Näyttelijä Alyssa Milanon lokakuisesta #metoo-tviitistä lähtenyt kokemusten jakaminen ja turhautumisen vyöry siitä, miten yksin häirintää kokenut yhä voi olla, vain vahvisti uskoani.
Vihdoinkin yksityiset kokemukset muuttuvat yleiseksi, kun eri-ikäiset ihmiset avautuvat kokemuksistaan. Nyt häirinnästä puhutaan muuallakin kuin pienissä piireissä koululuokissa, seminaareissa tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden vertaistukiryhmissä.
Mitä se on?
Mitä Seksuaalinen häirintä sitten on? Se on yksipuolista seksuaaliväritteistä käyttäytymistä tai sukupuoleen liittyvää syrjintää. Se on fyysistä koskettelua, seksuaalista väkivaltaa tai puhetta, jonka kohde tuntee vastenmieliseksi. Häirintä saattaa kohdistua myös seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiin, vammaan tai sairauteen.
Häirintä voi olla alistavaa puhetta, jossa toinen on heikommassa asemassa. Sanallista seksuaalista kiusaamista ja satuttamista on usein yhtä vaikea tunnistaa kuin henkistä väkivaltaa ylipäänsä, mutta sen seuraukset voivat olla erittäin vahingollisia varsinkin, jos tekijä vähättelee uhrin kokemuksia.
Lähipiiri saattaa vaieta häirinnästä. Jos muiden tuki puuttuu, uhri ei hae apua vaan alkaa itsekin epäillä oikeuksiaan.
Liian usein häirintää kokenut myös syyllistää itseään vääränlaisesta pukeutumisesta, itsensä ehostamisesta tai pimeällä kulkemisesta.
Seksuaalinen häirintä ei ole koskaan häirityn vika, vaan siitä on vastuussa ainoastaan häirintää tai väkivaltaa tehnyt.
En pelkää, en pienene
Seksuaalikasvatus on loistava työkalu, joka auttaa meitä jokaista tunnistamaan herkät mutta tärkeät mielen ja kehon rajat ja pitämään kiinni niistä.
Lupaukseni tulevalle ja kaikille tuleville vuosille onkin se, etten aio enää pelätä enkä pienentää itseäni. Päinvastoin aion avata suuni ja antaa kynän laulaa, kun niikseen tulee.
Siitä, mistä pitää puhua, EI SAA vaieta.
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 1/2018